Tarina
Elämä ei ole ne päivät, jotka ovat menneet, vaan ne, jotka muistamme.
Näin sanoi joku viisas ajattelija jossain joskus. Eikä yhtään huonommin sanonutkaan. Itselläkin on päiviä, jotka vaihduttuaan eivät jää mieleen mistään sen kummemmasta, vaan kulkevat huomaamatta kohti seuraavaa. Onneksi sitten on myös niitä päiviä, jotka ovat täynnä kaikkea sitä, minkä muistaa vielä vuosienkin päästä, ikäänkuin tapahtumat olisivat tapahtuneet vasta hetki sitten. Hyviä kokemuksia, jotka tahtoisi elää kerta kerran jälkeen uudelleen, sekä huonoja hetkiä, jotka kyllä muistaa, mutta niistä jotain oppineena voi jättää ne toistamatta. Yhteistä kaikille niille on kuitenkin se, että jokaisesta niistä on jäänyt jotain käteen. Ne kaikki summattuna yhteen muodostuu elämä.
Mitä sen kummemmin itsestä sanallisesti voisi lyhyesti kertoa niin, että äkkinäinenkin saisi mahdollisimman hyvän kokonaiskuvan, on jo hieman haastavampaa. Huonoksi piirteeksi myönnettäköön, että usein tapanani on analysoida hyvinkin yksinkertaista asiaa monelta eri kantilta ja esittää erilaisia "entä jos"-teorioita, ja löytää sitten itsensä omien tulkintojen umpikujasta itse alkuperäisen asian kummentumatta juuri miksikään. Ehkä osasyy voidaan hyvillä mielin vierittää naisten logiikan piikkiin, mutta sekään selitys tuskin loputtomiin pelastaa?
Ajattelen hyvin paljon. Mietin syvällisiä asioita usein, niin syvällisiä että asian ydin kärsii - taas. Onnekseni omaan kuitenkin valikoivan ajattelukyvyn. En siis tuhlaa aikaa/vaivaa/energiaa miettimällä asioita, jotka eivät kiinnosta, vaan ilman minkäänlaisia tunnontuskia onnistun siirtämään ne kaikki pois mielestä - ennenkuin ne ovat sinne asti ehtineetkään. Kiinnostaviin asioihin ei taas motivaatiota tarvitse kauaa hakea, vaan se löytyy tahtomattaankin, yleensä kaikkien välttämättömien elämän osa-alueiden kuten syömisen ja nukkumisen kustannuksella.
Elän myös tunteella. Temperamenttia löytyy tarvittaessa, niin hyvässä kuin huonossakin. Vaalin viimeiseen asti minulle tärkeitä asioita, niinkuin naarasleijona pentujaan, jos sen niin voisi kuvailla. Mitkä sitten ovat niitä tärkeitä asioita? Ensinnäkin, läheiset ihmiset. Perhe ja ystävät. Se on varmaan minun lisäkseni monelle muullekin etusijalla elämässä. Siihen lukeutuu kaikki ne henkilöt, jotka olen todistettavasti todennut luottamuksen arvoisiksi, eikä se luottamus rakennu helpolla. Se kestää aikaa, joskus pitkäänkin, mutta kun se on saavutettu, se on omalta osaltani pysyvä. Olen lojaali niille ihmisille, jotka luen minulle tärkeisiin ihmisiin. Puolustan minulle tärkeitä ihmisiä, enkä hyväksy enkä ymmärrä takinkääntäjiä, selkäänpuukottajia enkä ihmisiä, jotka roikkuvat huonoissa ihmissuhteissa paremman puutteessa ja siksi, etteivät voi muiden silmissä olla yksin.
Tätä asiaa elämässä voisi kutsua sellaiseksi, jossa ei ratkaise määrä, vaan laatu. Tunteella eläminen näkyy vahvasti ihmissuhteissa. En halua lähelleni liikaa ihmisiä, mutta ne harvat, jotka lähelle päästän, ovat siinä yleensä melko vahvasti mukana. En kaipaa kylmiä ja kaukaisia ihmissuhteita jokapäiväiseen elämään, vaan juuri ne muutamat harvat, jolle saatan ehkä jopa kertoa elämästäni syvällisemmin kuin vain ne pakolliset kuulumiset.
Muita tärkeitä asioita ovat kaikki ne, jotka tekevät elämisestä sen kokonaisuuden, mikä se tälläkin hetkellä on. Mielenkiinnon kohteet kuten työ ja harrastukset; luonto, piirtäminen ja sanallinenkin luovuus siinä sivussa, valokuvaus, urheilu sekä eläimet, joista lähimpänä kissat ja hevoset. Vuodenajat, kaikki neljä. Talven pimeät yöt revontulineen, pakkasaamut, joulu. Kevään ensimmäiset merkit, muuttolinnut ja lumen alta paljastuva keväinen maa. Kesä kaikkinensa, juhannus, vapaus, valoisat yöt, aurinko, lämpö. Syksyn värit, pimenevät illat ja tunnelma, joka heijastaa uuden alkua jokaisen palatessa kesän jälkeen toimeen kuka minnekin, töihin, opiskelemaan.
Jokainen vuorokaudenaika on omanlaisensa, erilainen. Kuin tuli ja vesi, tai päivä ja yö, sanan varsinaisessa merkityksessä. Parhaat ideat tuntuvat jostain kumman syystä syntyvän aina yöllä, ja erityisesti kesällä.
Tuntemattomassa seurassa olen helposti varauksellinen, ja tarkkailen usein tilanteita sivummalta, enkä ole välttämättä kovin sosiaalinen, johtuen juuri siitä, etten kaipaa ympärilleni liikaa ihmisiä. Viihdyn erittäin hyvin yksin, monta kertaa mieluummin kun olla seurassa, josta en pidä. En osaa teeskennellä, joten käyttäytymiseni viestittää vastapuolelle hyvin nopeasti, mitä hänen seurastaan tuumin. En silti ole tahattomasti yleensä töykeä, vaan jätän yksinkertaisesti noteeraamatta ei-kiinnostavat tilanteet ja ihmiset. Tutussa seurassa taas saatan puhua hyvinkin paljon, ja huumorintajusta ei ole yleensä paljon puutetta, mutta syvällisemmin itsestäni kerron vain erittäin harvoille ihmisille. Tarpeen tullen kyllä tulen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa toimeen ja vältän tuomitsemasta ketään ennakkoluulojen perusteella. Kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa voi yrittää tulla toimeen.
Luottamuksen saavuttaminen kestää pitkän aikaa, mutta kun se on ansaittu, olen lojaali ja rehellinen persoona. Pitkävihainen en lähimmille ystäville ole, jos ei tapahdu jotain erityisen poikkeuksellista, mutta sellaiset, jotka eivät ole minulle yhtä läheisiä ja tekevät jotain minun ajatusmaailmaan sopimatonta, saavat tuta pitkävihaisuuden niskoissaan. Myös kerran menetettyä luottamusta harvemmin voi saada enää takaisin. Jos jotain tämä elämä on opettanut, niin sen, että ystävät ja ylipäätään ihmiset, joiden kanssa on yhtään enempää tekemisissä, kannattaa valita erittäin tarkkaan. Mitä siitä, jos on sata tuttua ja pintapuolista kaveria, jos voi olla yksikin erittäin hyvä ystävä? Tai mitä turhaan kaveeraamaan sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole täysin sen arvoinen?
Elämänasenne on ollut syntymästä saakka positiivinen. Tietenkään aivan sitä syntymää en oikein meinaa muistaa tarkalleen, olettaisin että useimpien syntyneiden tapaan sitä itsekin on parkunut kurkku suorana sen sijaan, että olisi ollut yhtä hymyä, mutta alkaen siitä mistä itsellä on jo jotain muistikuvia olemassa, en ole koskaan kiinnittänyt suurta huomiota niihin asioihin, mitkä ei ole onnistuneet, vaan niihin, jotka ovat menneet hyvin. Paljon on koettu niin hyvää kuin pahaa, ja kaikesta on hengissä selvitty ja toivottavasti kaikesta myös jotain opittu, joten mitä sitä turhaan itkemään ja odottelemaan parempaa päivää - etenkin, kun sen voi jokainen tehdä jo huomisesta niin halutessaan. Tavoitteena on elää elämä niin, että kun itse syntyi itkien muiden nauraessa, täältä lähtisi nauraen muiden itkiessä.
Lisäksi tunnustan, etten varmaan kestäisi ainoatakaan päivää ilman musiikkia jossain muodossa. Sen kuunteleminen on tietynlaista terapiaa ja auttaa käsittelemään asioita, kuten kaikki muutkin taiteen ilmaisun eri muodot. Musiikinkuunteluskaala on varsin laaja, kuuntelen monenlaista musiikkia iskelmästä hevimetallimusiikkiin, eniten kuitenkin pop-, rock- dance- ja metallimusiikkia. Vaihtelee erityisesti kulloisenkin mielialan mukaan. Joskus olo on kertakaikkiaan sellainen, että kuuntelee jotain aivan tyhjänpäivästä musiikkia vailla mitään syvällisempää sisältöä, joskus taas tekee mieli etsiä jokaisesta sanoituksen pätkästä joku elämää suurempi merkitys.
Kaiken kaikkiaan olen tietyllä tapaa tyypillinen härkä - itsepäinen, varauksellinen, temperamenttinen, käytännön- ja luonnonläheinen jalat maassa-tapaus, kuitenkin erittäin herkkä, läheisille ihmisille uskollinen persoona, jonka kanssa on kutakuinkin helppo elää ja tulla toimeen, jos on vähänkään samalla aaltopituudella.